Reikä universumissa sekä olemisessa

Voisin kuvitella ylittäneeni jonkinlaisen rajan, muttei sekään auta minua eteenpäin. Minun ei tarvitse ylipäätänsä edetä, mutta minulla on turhia, suurenneltuja ja "suuria" paineita ja niistä rakentuva tarve hätäillä, panikoida, miettiä liikaa ja tehdä nopeasti sitä, mitä ei juurikaan halua, mutta sitä tekee, jotta saisi uhrattua mielen edes jollakin tapaa puhtaaksi. Kyseinen sana "jollakin" on erittäin ristiriitainen eikä se tarkoita tässä yhteydessä hyvää. Yhteiskuntakin pelaa samalla tapaa. Yhteiskunta kykenee rakentamineen paineineen helposti siirtämään syyn ihmisen niskoille, aivan kuin se ei olisikaan koskettanut valtiota tai ihmiskokonaisuutta. En usko, että on yhtä syytä. En syytä vain yhteiskuntaa.

Siinä ohessa en usko myöskään, että millekään löytyy suoria vastauksia, kun mitään ei voi luokitella todelliseksi mieleni mukaan. Tämä on ajatus muiden elämisen merkkien seassa. Sitä myötä se on ihan yhtä todellinen kuin väitelmä siitä, että kalat kävelisivät öisin maan pinnalla tai hevoset kahlaisivat kilometrin korkeudella ilmassa. Väitettä koskien sinä voit rakentaa mielipiteen tai oletuksen, mutta sen pidemmälle se ei etene. Joko uskot tai et tai sitten yrität jäädä johonkin keskivaihelle tarkastelemaan vielä lähemmin tai vain heiluttamaan kevyesti valkoista lippua. Voit saada aikaan argumentin ja sitä kautta ehkä keskustelun. Se, miten se päättyy ei liity millään tapaa voittamiseen tai häviämiseen. Mielestäni keskustelussa itsessään on jo tarpeeksi asioita miellyttämään ihmissielua.

Mitä sitten, jos meidän piti ehdottomasti jäädä läsnäolotilaan tai syvälle tajuntaan? Maailma löysi tapansa, ihmiset unohtivat läsnäolon ja syntyi välikoneita tuottamaan jotakin sellaista, mikä saa meidät unohtamaan vieläkin nopeammin. Jäljelle jäi enää tuotanto ja sen teho sekä valvonta kera numerokasan. Ihmiset yrittävät nujertaa toisensa itsekseen eikä suunnitelman päällikön tarvitse kuin seurata luomuksensa kulkua tuhoa kohti. Päällikkö toimii myös edesauttajana läpinäkyvin keinoin.

Mieti. Laske se väite hennosti ajatuspalstallesi ja tarkastele sitä hetki. Kuinka se toimii? Kuinka sinä saat sen toimimaan? Entäs, onnistuuko se yhdessä muiden ajattelijoiden kanssa? Mielessä on tilavampaa ja suvaitsevampi ilmapiiri kuin tässä hetkessä, siksi sen pitäisi olla ihan yksinkertaista. Monelle ei ole. Suurinosa ei käsitä sanaa "läsnäolo". 

Se kuulostaa erittäin hälyyttävältä.

Ajatelkaa sitä, kuinka todennäköistä on, että olisimme kasvaneet siinä aijemmassa tilassa yhdessä luonnon ja eläinten kanssa, mutta poikkesimme radalta ja jokin sai meihin istutettua illuusion, joka toi kaupungit, talouden, nimitykset, kellonajan, laskut, kodin, tarpeen olla tärkeä...

Sitä myötä rakentui vertailukyky ja alettiin keskittyä enemmän tunteisiin. Luottamus kasvoi ja kasvoi ja se jyräsi enemmistöllään muut uskomukset, tuntemukset sekä käsitykset. Totuuden. 

Nyt me olemme kirjaimellisesti jumissa. Seuraamme sitä, kun meitä seurataan lasikupolin toiselta puolen. Nyt, aika menee erittäin hitaasti. Tämän maailman piilojärjestön aikomus sisälsi sen, että heidän suunnitelmansa varmasti toteutuu ja toteutuminen tapahtuu suuremmassa mittakaavassa. Sillä, jos me luottaisimme luontoon, läsnäoloon, itseemme ja maailmaan sekä hetkeen, aika ei olisi meille ongelma. Aika ei olisi mitään. Ei olisi koko käsitettä eikä sitä kautta enää aihetta murehtia. Kukaan ei enää laskisi vuosiaan. Ei vuosia ole tarkoitettu laskettaviksi. Päivien laskeminen kuolemaan kuulostaa mahdollisimman epäinhimilliseltä. Se aiheuttaa ja lisää pelkoa, joka auttaa hallitsemaan. Kellotaulut huuhtoutuisivat tehtaiden perusrakenteiden mukana. Yhtäkkiä se ei olisikaan niin suuri numero menestyä, kehittyä ja olla ajoissa. 

Ihminen vain olisi niin kuin sen kuuluukin olla. Läsnä ja yhteydessä kaikkiin/kaikkeuteen sekä tietysti itseensä. 

Hymyilkäämme kameroille.

Pala otsalohkoa

Pieni osa ihmisiä kerääntyy ympärilleni. Nimenomaan pieni osa eikä joukko. Ihmiset ovat vain palasia, jos päättää niiden olevan. Samalla tapaa kuin maapallo on litteä tai neliökalteva oman ajatusmaailmasi mukaan, jos uskot siihen tarpeeksi. 

Ehkä olen päättänyt olevani kalteva. Epäsuora, mutta sellainen, joka on tarkoitettu vain sellaiseksi. Se sisältäisi läikkiä, joista koostuvan tiedostuneisuuden liukuhihnaraoista versoisi häiriötekijöitä. Se ei vaadi enempää, kun saadaan aikaan tällä tavoin eräänlainen alku juonelle, joka kasvaa hetkessä itsestään jämähtäen tiettyyn hallintapisteeseen. Meitä ja liikkeitämme ei tarvitse kuin seurata ja rakentaa ihmis-silmien eteen rautaan valettuja tienviittoja. 

Minä yritän etsiä asioita ja toisia asioita vielä syvempää, vaikkei sillä mielestäni ole oikein merkitystä. Tietyllä tapaa on ja tietyllä tapaa ei. Sen lisäksi, että en miellä tätä tehdaskaupunkia, olen eräänlainen "kokemusten orja" tämän asian suhteen, en mielestäni laukova totuutta, vaikkei sellaista olekaan. En pidä sitä niinkään siksi mielipiteenä, sillä sen pitää sisältää paljon muutakin kuin vain yhden yksilön hetkiä historiasta. Kyllä se sisältääkin, mutta omistan paljon vastoinkäymistä itseäni kohtaan. Ihan turhaa sellaista.

Haen kuitenkin jotakin sen kaltaista kuin "merkityksettömästä syvempää". Sen parempaa sanaa siitä ei saa. Jotakin itselleni "kalliimpaa" muulla tapaa kuin rahallisesti. Vielä syvemmin kumoon kallistuvaa? Kunhan jotakin. Se on tärkeää. Jotakin muuta, mitä mieltää. 

Ihmismielestä on kehitelty altis kuluttamaan suuren osan elämästään huolehtien liikaa. Läsnäolotilan sijaan me kertaamme huonoja kokemuksia, huonoja näkemyksiä, epämiellyttäviä tilanteita, epämiellyttäviä tunteita tai tuntemuksia, ristiriitaisuutta, surua jne. Vain heikentääksemme oloamme ja käydäksemme läpi jotakin "mullistavaa" elämässämme. Kyseinen kuulostaa radikaalille, mutta onko tämän maailman ihmisten elämässä juurikaan muuta tähtäintä kuin tasainen tai korkeampi menestyminen aktiviteetissa kuin työssä, opiskelu, rahahuolet, omistaminen, hetkien repiminen ajaksi sekä numeroiksi ja kulkeminen tuntien mukaan, jättäen olotilasi syrjemmälle, sillä sinä olet kiinni tarpeessa, malleissa ja erossa itsestäsi siten suurimman osan aikaa, kiinni jonkin toisen suunnitelman toteuttamisessa. Se ei silti tunnu haittaavan, sillä suurinosa kulkee ympärillä samaan tapaan ja yhteiskunta määrittää opetuksemme, jotka ovat osa kasvatustamme. Kuten kasvit me imemme ylimääräiset ravinteet ja myrkyt rihmastoomme, sillä meille ei anneta vaihtoehtoja. Yritämme kukoistaa sillä, mitä oletamme luonnon meille antavan, mutta esiripun takaa paljastuu pöllömetsäpaalu ja paljon kolmioita. 

Rasitustesti mielen mukaan

En tiedä tai ole saanut vielä jahdatuksi vastausta siihen, ovatko sielut vain yhteen kolahtavia puolikkaita vaiko sattumaisin vain hellävaraisen nälkäisiä ja etsiväisiä. Välillä tuntuu siltä, että minä ihmisenä olen pelkästään vika ja sitä kautta vaivainen neljäsosa sieluani. Poikkeama vasten kokonaisuutta.
Tiedän, että en ole, mutta jokin uhkaa ja vaanii mielenperukoilla. Sanat "entä jos" ovat petollisia haukkoja omalla mielenkarttataivaalla muiden eläinten, asioiden ja mielentilojen seurassa.
Kaiken pohdinnan ja prosessoinnin jälkeen minä kuitenkin riisun sen ajatuksen yltäni ja ripustan takaisin tuttuun naulakkoon. En halua sen saavan liikaa sijaa, mutten osaa päästää siitä irti. Sen lenkit takertuvat ihooni, tukkivat ruokatorveni ja vievät mielihaluni, mutta silti minä osaan elättää sitä. Tiedän kaavan, oikeat luvut ja siitä seurauksena tulevat toimitukset, mutta silti minulla on tapana jatkaa. Se tuntuu tavanomaiselta jämähdykseltä omalla reitilläni, jonka päämäärä ei vielä häämötä, mutta se on oikein hyvin ja selvästi tiedossa.

Jokainen ihminen on omalla tavallansa riippuvainen ymmärryksestä. Yritin kirjoittaa asiasta, mutten saa siitä oikein mitään irti sanoiksi saakka. En halua myöskään kohdistaa aihetta tai tekstiä pelkkiin omiin kokemuksiini. Haluan kertoa siitä muulla tapaa. Sellaisella tavalla, joka vastaa näkemyksiäni, uskomustani ja päätelmiäni eikä keskity niin suuresti omaan historiaani.
Haluan maalata asian nykyhetken pohjalta enkä kasata teoriaa niiden asioiden tai tapahtumien tuntumalta, jotka menneisyydessäni häiritsivät tai satuttivat minua.

Olen tässä maailmassa, nimenomaan tämän suurhallituksen vallan alla vain yksi henkilö, joka tuntee. 
Jos yrittäisimme eripuran jakamisen sijaan hyväksyä asioita, ehkä olisimme jotakin, joka tuntee. 

Meidät on hajotettu, opetettu rakentamaan tiettyyn tapaan ja patoamaan kuin majavat asioitaan. 

Hengitysharjoitus olemismuodossa

Kaikki riippuu sinusta ja halustasi jaksaa. Ihmiset hokevat sitä, että "aika parantaa haavat". En ole samaa mieltä juuri lainkaan. Kyse on siitä, miten sinä käytät elämäsi hetket ja kuinka parsit siitä "yhtälön", joka toimii. Tee sitä, mikä tuntuu hyvältä. Älä satuta muita. Ole hyvä itsellesi ja ympärilläsi olevalle elävälle. Hengitä oikein syvään ja tunnustele kehoasi sekä mieltäsi. Kysy itseltäsi kerran päivään, että "mitä minä tunnen juuri nyt?" Mieluiten useammankin kerran. Tunnustele.

Kukaan muu ei elä sinun elämääsi. Sinä elät sen. Ihmiset täydentävät toisiaan ja yhdessä ne muodostavat parantavan kokonaisuuden pienemmässäkin toimivassa ja läsnäolevassa ryhmässä. Kukaan ei pärjää yksin. En sano, etteikö yksin olo välillä tekisi hyvää, mutta pidemmän päälle se on erittäin raskasta työtä. Ajatella yksin, miettiä yksin, vastailla yksin ja ratkoa yksin, kun olisi mahdollisuus yhdistellä mielipiteitä ja kasata jotakin, joka miellyttää kaikkia, ja siten sinäkin toimit yhteisössäsi kirkkaammin.

Kaikki paine ja puristus pääkopassa on aivan turhaa. Sinä osaat päästää irti, kun oikein haluat.
Totesin juuri nyt, että se tapahtuu, kun hetki on oikea. Se tunne ja päättäväisyytesi asiasta vahvistuu kerta kerralta, kun valat sitä uskolla ja nojaat taaksepäin. Ihan tosissaan. Sinun ei tarvitse kuín sulkea silmäsi, hengittää hitaasti syvään ja päästää irti. Sinä olet sinä. Sinä olet. Sinä olet osa tätä yhdyskuntaa ja merkittävä. Sinä OLET ja olet yhtä kaikkeuden kanssa. Älä anna kenenkään viedä sitä sinulta. Löydä joku, joka vahvistaa sitä tunnetta ja tuo sinusta parhaat piirteet esille, ja toisinpäin. Olet sielu, joka ansaitsee vain parasta. Voit antaa sen parhaan itsellesi ja jakaa sitä muille.

Siten, anna mennä! Löydä itsesi ja valloita maailma. Tutki ympärilläsi olevaa ja tutustu itseesi. Löydät vastaukset lähempää kuin uskotkaan. Kaikki lähtee halusta uskaltaa, iloita ja päästää irti kaikesta sinusta kuormittavasta ja rasittavasta.
Et voi valita saapuvia vastoinkäymisiä, mutta voit suhtautua niihin kuten haluat ja valita, annatko niiden vaikuttaa itseesi millä tasoa.
Ruokitko pahoinvoivaa sutta lisää vai syötätkö sille parantavia rohtoja?

 

Eläintarhateoria muutamassa kymmenessä minuutissa

Olen alkanut valaa uskoa siihen, että ihmiset ovat nuorempia ja vanhempia sieluja. Kaikki erilaisia, mutta samalla niistä koostuu yksi valtava sielu, jolla tämä "oleminen" hengittää. Ei se kuulosta niin mahdottomaltakaan. Paljon mahdottomammalta kuulostaa tämä suunnitelma, jolla asiat kulkee tänään ja nyt. Selviä merkkejä siitä ovat jo pelkästään, etteivät asiat ole hyvin tässä maailmassa. Jos ne olisivat hyvin ihmiset olisivat enemmän läsnä, tyytyväisiä itseensä ja tyytyväisiä ympärillään olevaan. Tehtaista vuotavat pilvilinnat ovat tukkineet mahdollisuuden tietoisuuteen. Se yrittää kaikin voimin pilkottaa sieltä aina väliajoin, mutta se kaikki tiivistyy vain pieniksi tunnepurkauksiksi, joita emme ihmisinä kykene hallitsemaan, siksi että emme yksinkertaisesti ole tässä läsnä. Emme ymmärrä emmekä yritä ymmärtää. Me vain kysymme ja haalimme vastauksia muualta, voimatta sanoa varmaksi sitäkään. Emme ole kuuroja, emme sokeita, mutta meille on asetettu sotaleikki-suunnitelma, jonka mukaan olemme. Ja koska suurinosa ihmisistä ei kyseenalaista toimintoja tai asioita me myös pysymme siinä lentokonetilassa, ja mitä pidempään, sitä enemmän sattuu ja sitä vaikeampaa on sammuttaa se. Siksi kukaan ei edes viitsi yrittää. Siksi meitä "ajattelijoita" tai ei-koneistettuja on niin kamalan vähän. Eikä massa usko sellaista ryhmää, jonne on virrannut vähemmän lajinjäseniä. Kaikki kulkee valtavirrassa. Se on koko suunnitelman idea.

Mikään asema ei ole toistaan parempi. Ei ole olemassa käsitettä "parempi". Sana "parempi" on houkutusruoka aasille kepin päässä, jotta se juoksisi nopeampaa. Aasi ei koskaan tule saamaan ruokaansa. Ei ennen kuin se juoksee itsensä hengiltä kantaakseen ratsastajansa määränpäähän. Ratsastaja ei välitä muusta kuin omasta hyvästään.
Aivan samalla tavalla saadaan ihmisetkin juoksemaan oravanpyörää. Vertaillaan itseään toisiin, jotta päähän muodostuu halu kehittyä paremmaksi. Luullaan, että tehdään itselleen paljon hyvää menestyessä ja tehdessä töitä, mutta kaikki "hyvä", mitä saadaan aikaan kulkeutuu valtiolle, jotta se voi hyvin. Aasi-ihmiselle jää käteen esim. suuri rahalaina perhettä tai kotia varten työmäärän ohessa. Missä välissä me ajattelemme, kun on niin kiire tehdä töitä?
Niin kuin totesin mikään asema ei ole toistaan parempi, mutta tämän maailman tilanne ei parane näillä tekniikoilla, joita käytetään. Miksei sille tehdä mitään? Miksi aasia ei auteta, kun nähdään että se ei voi hyvin. Maailmassa on paljon hyvää, mutta niin paljon pahaa, että se pyrkii ryöstämään kaiken hyvän, jota riittäisi ylitsevuotamiseen saakka. Meidät istutetaan samalle plantaasille, kukkimaan samalla tavalla, samoista kehikoista, saamaan samaa ravinnetta ja tuottamaan samoja hedelmiä suurille yhtiöille, jotka käyttävät ne oman terveytensä ylläpitämiseen. Sitten he ottavat talteen jälkeen jättämämme siemenet kuollessamme ja kasvattavat niistä samanlaisia kasveja, koska ne tuottivat paljon heidän hyväkseen. Mikä jää meille ja missä välissä joku voi sanoa jotakin vastaan?

Mihin suuntaan nämä aasit ja kasvit kehittyvät, kunnes niille riittää?

"Eivät parhaat filosofitkaan ymmärrä ihmistä yhtä hyvin, kuin sen tekevät koirat ja hevoset"

En ole eläessäni tuntenut itseäni vapaammaksi, kuin silloin. Koko harrastus alkoi hassusta ponikokeilusta ja vanhempieni työsuhteiden kautta ratsastusleirille pääsystä. En minä tiennyt lapsena vielä juuri mitään mistään, mutta sen opin, että hevoselle voi kertoa kaiken. Se myös tietää kaiken ja tuntee sinut läpikohtaisin. Se on paljon ihmistä viisaampi eläin. 

Satulassa tai ilman satulaa. Parhaiten sitä tunnetta kuvailee ehkä sanoilla "voimakas" ja "yhtenäinen". Kaikki on yhteydessä toisiinsa. Hevonen vaatii sinulta vain sen, että luotat siihen ja kohtelet sitä hyvin. Sama toimii myös tämän universumin ja itsesi kanssa. Niihin pitää luottaa, että ne tuottavat hyvää, mutta ei suinkaan pidä aliarvioida sen voimaa.

Voimaa ja sen sisältämää sielua pitää kunnioittaa. Sinun ei tarvitse puhua ääneen. Se tietää kyllä, mitä aijot sanoa. Se tuntee ja tietää, kuinka tulet reagoimaan ja miltä sinusta juuri sinä hetkenä tuntuu.

Laukka tuntuu siltä kuin keinuisi pehmeällä pohjalla, mikäli osaat rentoutua ja saat pidettyä itsesi selässä. Kolmetahtinen ääni vie mukanaan kuin lempeä uni. Ensimmäistä kertaa ei unohda koskaan. Omani oli Arabialaisella täysiverisellä, jonka nimi oli tutummin Skaipi. Sen laukka oli vauhdikasta, vähintään. Kerta kerralta sain hallittua hevosta kuin hevosta paremmin. Pidin enemmän keskikokoisista poneista kuin suurista hevosista. Pidin myös siitä, että niissä oli haastetta. Siksi valitsin yksilön, nimeltään Allusione Ambrosiona. Se oli newforestinponi tamma, jolla pituuteni puolesta pystyin vielä ratsastamaan, ja olin niitä harvoja kyseisen ponin omistajan lisäksi, joka sitä sai ylipäätänsä ratsastettua. Se vei jalat alta vuodeksi, kahdeksi, kunnes poni täytyi lopettaa.

Käteen jäi jano vapaudesta.
Ja jos saisin valita, lopettaisin kehoni toimintaa muokkaavat beetasalpaajat seinään ja nousisin jalustimille. Ratsastaisin taas. Sillä se oli parasta terapiaa, jota olen koskaan saanut.
Mutta se on niin kovin kallista tässä maailmassa.

Se juoksee sinulle ja sinun kanssasi. 

Sinä tunnet lentäväsi sen askeleiden lentäessä. 

Ja kuvittele se tunne, kun pysyt sen selässä sen hypätessä yli jonkin. 

Oi, se tunne on uskomaton. 

Ihmis-selkään kasvaa luottamuksen voimalla kantavat siivet. Se tuntuu oikeasti siltä, kuin omaisit kyvyn lentää. Uskotko?

Joskus tuntuu siltä, että näistä teorioista tulisi kasata kirja. 

Haaveilu tekee sittenkin ihan hyvää joskus. Opin jotakin uutta tänään loputtomien uniteorioideni lisäksi.

Yö leimahti ohi