Olen alkanut valaa uskoa siihen, että ihmiset ovat nuorempia ja vanhempia sieluja. Kaikki erilaisia, mutta samalla niistä koostuu yksi valtava sielu, jolla tämä "oleminen" hengittää. Ei se kuulosta niin mahdottomaltakaan. Paljon mahdottomammalta kuulostaa tämä suunnitelma, jolla asiat kulkee tänään ja nyt. Selviä merkkejä siitä ovat jo pelkästään, etteivät asiat ole hyvin tässä maailmassa. Jos ne olisivat hyvin ihmiset olisivat enemmän läsnä, tyytyväisiä itseensä ja tyytyväisiä ympärillään olevaan. Tehtaista vuotavat pilvilinnat ovat tukkineet mahdollisuuden tietoisuuteen. Se yrittää kaikin voimin pilkottaa sieltä aina väliajoin, mutta se kaikki tiivistyy vain pieniksi tunnepurkauksiksi, joita emme ihmisinä kykene hallitsemaan, siksi että emme yksinkertaisesti ole tässä läsnä. Emme ymmärrä emmekä yritä ymmärtää. Me vain kysymme ja haalimme vastauksia muualta, voimatta sanoa varmaksi sitäkään. Emme ole kuuroja, emme sokeita, mutta meille on asetettu sotaleikki-suunnitelma, jonka mukaan olemme. Ja koska suurinosa ihmisistä ei kyseenalaista toimintoja tai asioita me myös pysymme siinä lentokonetilassa, ja mitä pidempään, sitä enemmän sattuu ja sitä vaikeampaa on sammuttaa se. Siksi kukaan ei edes viitsi yrittää. Siksi meitä "ajattelijoita" tai ei-koneistettuja on niin kamalan vähän. Eikä massa usko sellaista ryhmää, jonne on virrannut vähemmän lajinjäseniä. Kaikki kulkee valtavirrassa. Se on koko suunnitelman idea.
Mikään asema ei ole toistaan parempi. Ei ole olemassa käsitettä "parempi". Sana "parempi" on houkutusruoka aasille kepin päässä, jotta se juoksisi nopeampaa. Aasi ei koskaan tule saamaan ruokaansa. Ei ennen kuin se juoksee itsensä hengiltä kantaakseen ratsastajansa määränpäähän. Ratsastaja ei välitä muusta kuin omasta hyvästään.
Aivan samalla tavalla saadaan ihmisetkin juoksemaan oravanpyörää. Vertaillaan itseään toisiin, jotta päähän muodostuu halu kehittyä paremmaksi. Luullaan, että tehdään itselleen paljon hyvää menestyessä ja tehdessä töitä, mutta kaikki "hyvä", mitä saadaan aikaan kulkeutuu valtiolle, jotta se voi hyvin. Aasi-ihmiselle jää käteen esim. suuri rahalaina perhettä tai kotia varten työmäärän ohessa. Missä välissä me ajattelemme, kun on niin kiire tehdä töitä?
Niin kuin totesin mikään asema ei ole toistaan parempi, mutta tämän maailman tilanne ei parane näillä tekniikoilla, joita käytetään. Miksei sille tehdä mitään? Miksi aasia ei auteta, kun nähdään että se ei voi hyvin. Maailmassa on paljon hyvää, mutta niin paljon pahaa, että se pyrkii ryöstämään kaiken hyvän, jota riittäisi ylitsevuotamiseen saakka. Meidät istutetaan samalle plantaasille, kukkimaan samalla tavalla, samoista kehikoista, saamaan samaa ravinnetta ja tuottamaan samoja hedelmiä suurille yhtiöille, jotka käyttävät ne oman terveytensä ylläpitämiseen. Sitten he ottavat talteen jälkeen jättämämme siemenet kuollessamme ja kasvattavat niistä samanlaisia kasveja, koska ne tuottivat paljon heidän hyväkseen. Mikä jää meille ja missä välissä joku voi sanoa jotakin vastaan?
Mihin suuntaan nämä aasit ja kasvit kehittyvät, kunnes niille riittää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti