En ole eläessäni tuntenut itseäni vapaammaksi, kuin silloin. Koko harrastus alkoi hassusta ponikokeilusta ja vanhempieni työsuhteiden kautta ratsastusleirille pääsystä. En minä tiennyt lapsena vielä juuri mitään mistään, mutta sen opin, että hevoselle voi kertoa kaiken. Se myös tietää kaiken ja tuntee sinut läpikohtaisin. Se on paljon ihmistä viisaampi eläin.
Satulassa tai ilman satulaa. Parhaiten sitä tunnetta kuvailee ehkä sanoilla "voimakas" ja "yhtenäinen". Kaikki on yhteydessä toisiinsa. Hevonen vaatii sinulta vain sen, että luotat siihen ja kohtelet sitä hyvin. Sama toimii myös tämän universumin ja itsesi kanssa. Niihin pitää luottaa, että ne tuottavat hyvää, mutta ei suinkaan pidä aliarvioida sen voimaa.
Voimaa ja sen sisältämää sielua pitää kunnioittaa. Sinun ei tarvitse puhua ääneen. Se tietää kyllä, mitä aijot sanoa. Se tuntee ja tietää, kuinka tulet reagoimaan ja miltä sinusta juuri sinä hetkenä tuntuu.
Laukka tuntuu siltä kuin keinuisi pehmeällä pohjalla, mikäli osaat rentoutua ja saat pidettyä itsesi selässä. Kolmetahtinen ääni vie mukanaan kuin lempeä uni. Ensimmäistä kertaa ei unohda koskaan. Omani oli Arabialaisella täysiverisellä, jonka nimi oli tutummin Skaipi. Sen laukka oli vauhdikasta, vähintään. Kerta kerralta sain hallittua hevosta kuin hevosta paremmin. Pidin enemmän keskikokoisista poneista kuin suurista hevosista. Pidin myös siitä, että niissä oli haastetta. Siksi valitsin yksilön, nimeltään Allusione Ambrosiona. Se oli newforestinponi tamma, jolla pituuteni puolesta pystyin vielä ratsastamaan, ja olin niitä harvoja kyseisen ponin omistajan lisäksi, joka sitä sai ylipäätänsä ratsastettua. Se vei jalat alta vuodeksi, kahdeksi, kunnes poni täytyi lopettaa.
Käteen jäi jano vapaudesta.
Ja jos saisin valita, lopettaisin kehoni toimintaa muokkaavat beetasalpaajat seinään ja nousisin jalustimille. Ratsastaisin taas. Sillä se oli parasta terapiaa, jota olen koskaan saanut.
Mutta se on niin kovin kallista tässä maailmassa.
Se juoksee sinulle ja sinun kanssasi.
Sinä tunnet lentäväsi sen askeleiden lentäessä.
Ja kuvittele se tunne, kun pysyt sen selässä sen hypätessä yli jonkin.
Oi, se tunne on uskomaton.
Ihmis-selkään kasvaa luottamuksen voimalla kantavat siivet. Se tuntuu oikeasti siltä, kuin omaisit kyvyn lentää. Uskotko?
Joskus tuntuu siltä, että näistä teorioista tulisi kasata kirja.
Haaveilu tekee sittenkin ihan hyvää joskus. Opin jotakin uutta tänään loputtomien uniteorioideni lisäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti