Rasitustesti mielen mukaan

En tiedä tai ole saanut vielä jahdatuksi vastausta siihen, ovatko sielut vain yhteen kolahtavia puolikkaita vaiko sattumaisin vain hellävaraisen nälkäisiä ja etsiväisiä. Välillä tuntuu siltä, että minä ihmisenä olen pelkästään vika ja sitä kautta vaivainen neljäsosa sieluani. Poikkeama vasten kokonaisuutta.
Tiedän, että en ole, mutta jokin uhkaa ja vaanii mielenperukoilla. Sanat "entä jos" ovat petollisia haukkoja omalla mielenkarttataivaalla muiden eläinten, asioiden ja mielentilojen seurassa.
Kaiken pohdinnan ja prosessoinnin jälkeen minä kuitenkin riisun sen ajatuksen yltäni ja ripustan takaisin tuttuun naulakkoon. En halua sen saavan liikaa sijaa, mutten osaa päästää siitä irti. Sen lenkit takertuvat ihooni, tukkivat ruokatorveni ja vievät mielihaluni, mutta silti minä osaan elättää sitä. Tiedän kaavan, oikeat luvut ja siitä seurauksena tulevat toimitukset, mutta silti minulla on tapana jatkaa. Se tuntuu tavanomaiselta jämähdykseltä omalla reitilläni, jonka päämäärä ei vielä häämötä, mutta se on oikein hyvin ja selvästi tiedossa.

Jokainen ihminen on omalla tavallansa riippuvainen ymmärryksestä. Yritin kirjoittaa asiasta, mutten saa siitä oikein mitään irti sanoiksi saakka. En halua myöskään kohdistaa aihetta tai tekstiä pelkkiin omiin kokemuksiini. Haluan kertoa siitä muulla tapaa. Sellaisella tavalla, joka vastaa näkemyksiäni, uskomustani ja päätelmiäni eikä keskity niin suuresti omaan historiaani.
Haluan maalata asian nykyhetken pohjalta enkä kasata teoriaa niiden asioiden tai tapahtumien tuntumalta, jotka menneisyydessäni häiritsivät tai satuttivat minua.

Olen tässä maailmassa, nimenomaan tämän suurhallituksen vallan alla vain yksi henkilö, joka tuntee. 
Jos yrittäisimme eripuran jakamisen sijaan hyväksyä asioita, ehkä olisimme jotakin, joka tuntee. 

Meidät on hajotettu, opetettu rakentamaan tiettyyn tapaan ja patoamaan kuin majavat asioitaan.