Ylösalaisin

Surullisuus on eräänlainen rentoutumismenetelmä siinä, missä muutkin tunnetilat. Toiset niistä pukevat toista ihmistä paremmin kuin toiset ja toiset ihmiset haluavat tulla niissä erityisesti nähdyksi. Niihin pukeudutaan pääasiallisesti kokemusten ja näkemyksen mukaisesti. Toiset haluavat erottua joukosta ja toiset tyytyvät hillitympään. Suurinosa ei ymmärrä, että niitä vaatteita voi tutkia ja löytää sieltä kaikenlaista sellaista, mikä auttaa sinua ymmärtämään itseäsi ja sitä, miksi käyttäydyt niin kuin käyttäydyt ja olet mitä juuri sinä hetkenä olet. 

Aiheesta seuraavaan ihmisyksilö siirtyy juomaan kahvia pieneen keittiöönsä seuranaan kissa. Kissa ei juo, se katsoo ja pitää seuraa. Se on itsestäänselvyys. Ei seuranpito vaan se, ettei se juo kahvia. Eläin tarkastelee toimiasi, tunnustelee ihmischakroja otsansa ja tarkempien aistiensa avulla. Se vain on. Ei ihmisenkään tarvitsisi tehdä enempää, jotta se olisi tyytyväinen itseensä ja ympärillään olevaan, mutta ihminen on tyhmä ja alkeellinen. Paljon alkeellisempi kuin eläin, sillä yksinkertaisuus on sille vierasta.

On helpompaa kääntää kylkeä useampaan kertaan ja mieltyä aina minuuttien kuluttua uuteen asentoon kuin yrittää pysytellä hetki aloillaan ja keskittyä syvälle itseensä ja sitä kautta olla keskittymättä tarpeeseen, joka tässä tapauksessa on unen saanti. Uni tulee, kun on aika. Sille on laskettava luottamusta, jotta palat käyvät yhteen ja sallit sen toimivan. 

Ja vaikkei uni heti tule, kuoletko sinä siihen? Jatka hengittämistä.

Aamupöydässä palaa kynttilä vasten normeja. Kissa istuu silmät ummessa omistajansa rinnalla ja heilauttaa väliajoin häntäänsä.

Ajattelen ääneen ja tiedän, että joku kuuntelee. Ainakin kivet ulkona, nekin jäätyneet, muttei se murra omia "lakejani", jotka kertovat, että tämä on jotakin uutta jaksoa mielelleni ja se tekee oikein hyvää.