perjantai 7. helmikuuta 2014

Pudotus

En omista valmiita vastauksia mihinkään. En yhtikäs mihinkään. Minäkin olen vain sielu jonkin
olennon ruumiissa valmiina lyömään pinoon johtopäätöksiä. Osa niistä toimii ja osa ei.
Tämä yö on sellainen, etten erota oikein itsekään. Yritän silti ymmärtää jotakin, joka helpottaisi ehkä operaatiota nimeltänsä nukahtaminen.

Kerran oli korkea tammipuu, jonka pystyssä pysymistä epäilin. Se pudotti nurmikolle omien lehtiensä sekaan tammenterhoja, joista nostin yhden taskuuni ja lähdin kävelemään. Olin aina halunnut sellaisen.
Sen jälkeiset portaat veivät pitkälle. Puistosta toiseen, sitten kadulle ja lopulta viemäriin, josta en kyennyt nousemaan ylös omin avuin. Siellä oli ihan äärettömän pelottavaa. Kävin läpi sen seiniä, ympäristön tuoksua ja sinne erehtyneiden ihmisten elämää. Siellä ne kävelivät. Ihan niin kuin minäkin, osa vielä raskaammin laahaten.
Osa siitä "laumasta" ei kestänyt sitä enää. Yksi kertoi yrittävänsä itsemurhaa ja seuraava yritti. Seurasin jälkiä hetken ja käänsin sitten selkäni. Portaat ylös olivat ruostuneet eikä niistä saanut koskaan varmaa otetta. Piti itse päättää kiven kovaa, kuinka varmat ne olivat ja kuinka ne tulisivat kantamaan ylös sieltä. Ihmettelin itseni aina puoliväliin antaen pelon vallata kehoni. Maanalainen kanava kaikui päästä päähän ja yksilöt säikkyivät toisiaan, kun tipuin alas. Raahasin ruhoni syrjään ja lepäsin taas hetken betonikulmassa.

Suru, ahdistus, masennus ja stressi olivat edellytys elämälle. Turvarinki ja kaapu, jonka avulla tuli näkymättömästä näkyväksi. Ei ollut muuta puhuttavaa, ei sanottavaa tai muita tunteita.
Sen ansiosta kaikki on nyt kovin vaikeaa ja vierasta tunnetilojen puolesta.
Tuntui mahdottomalle antaa se puoli itsestään pois. Se, joka niin kovasti kaipasi apua ja toisia tikkaita omiensa tilalle. Se kun ei pystynyt luottamaan itseensä lainkaan.

Viemärin jälkeen tuli tunneli, jonka päässä näkyi valoa.
Kerros, josta saavuin muistuttaa itsestään sopivin väliajoin, mutta ihminen päättää itse matkaako se sinne takaisin.

En ole vielä tunnelin päässä eikä minulla ole kiirettä sinne, kun maisemat ovat näinkin kauniit.
Tammenterho juurtui taskuun ja auttaa yhdistämään chakrat, joiden tasapainossa oloa jahtaan omassa tahdissani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti