Kuinka ihmisen on niin helppoa vihata? Kääntyillä ja kieriä aggressiopalasissa rakentaen niistä pienen talon itselleen suojaksi. Lopuksi se heittää avaimen pois, ja mitä pidempään ihminen siellä viruu sitä hankalampi sieltä on saada itsensä ulos. Kenenkään ei haluaisi astuvankaan sen rakennuksen pihamaalle, mutta aina joku tulee ellei saa pidättäydyttyä ihan kokonaan yksin. Aina se ei ole siitäkään kiinni, ja yksinkin on niin kovin yksinäistä.
Ihminen ei selviä yksin eikä sitä ole luotu toimimaan niin. Silti maailma on täynnä taloja, joihin ihmiset ovat lyöttäytyneet pieniksi rataspyöräperheiksi. Pyörimään ja pyörimään aiheuttamatta meteliä.
Negatiivisuus on niin turhaa. Ylipäätänsä tarve kasvattaa sitä on kovin luonnotonta oman kuuloni alla. Miksi tuhlata elämänsä epämukavuuteen, kun päätät itse siitä kuinka toimit. Se ei tunnu helpolta tai yksinkertaiselta, koska se on vastaan sitä, mitä meille on jo opetettu. Tämän hetkinen yhteiskuntailluusiomme on sitä mieltä, että siihen on luotettava ja että se on oikeassa. Asiaa tulee ja tulee, sitä opetetaan ja jaetaan kaikin mahdollisin keinoin eikä suurimman osan mielessä edes käy se lyhyt "entä jos ei olekaan näin?" tai "mitä jos se ei toimikaan?".
Kaikki ne tilastot ja numerot, jotka sijaitsevat pankkinne ulkopuolella kertovat jotakin ihan muuta tilanteestamme kuin että se voisi hyvin.
On täysin oikein olla surullinen tai tuntea vihaa, ihan mitä vain. On silti muistettava, että sinulla on myös täysi päätösvalta siitä, mitä sinä teet ja mitä sinä olet. Se on osa totuutta, jonka löydät itsestäsi, kun hyväksyt itsesi.
On koko elämä aikaa hyväksyä ja rakastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti