Aika tuntuu koko ajan suuremmalta terävältä koukulta, joka houkuttelee mukaansa. En jaksaisi antautua ja odotan taas seuraavaa käyntiä. Viime kerrasta on ikuisuuden verran, koska joululomat.
Hetki sitten minulla oli vain se ajatus, etten halua sinne taas ollenkaan. Nyt tekee ihan pikkuisen mieli, hetken päästä ei varmaan ollenkaan. Niin se menee. On mahdotonta sanoa yhtään mitään mihinkään. En tahdo. Tahdon. Silloin tällöin siitä väliltä. Ei enää niin usein.
Näin unta siitä, että juoksin kadulla, jonka kummastakin päästä valui tielle eläviä kuolleita. Minun oli kiivettävä lähimmän kerrostalon katolle suojaan. Siellä minulta vei kaiken jokin mies, joka tajusi minun kehittäneen jonkin liuoksen. Se oli pienessä putelissa värinänsä punainen. Ymmärsin siinä, että mihin se oli tarkoitettu ja se oli yllättävän tärkeä juttu ja osa, mutten muista enää siitä sen enempää.
Se oli vain punainen liuos, joka oli erittäin tärkeä ja kaikki halusivat sen. Minä luovuin osasta ja sain tilalle jotakin muuta? Oletan. En kykene palauttamaan sitä mieleeni enää.
Teoriassa en tiedä, mitä teen enää.
Kai minä teen jotakin.
Se ei vaan.. ei vaan.
Ole sitä.
Minulla on lista asioita, joita minun tulisi korjata tai eheyttää.
Ehkä aloitan siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti