Nukahdin äskettäin migreeniin. Tipahdin jonkinlaiseen unitilaan, jossa heräsin siitä samasta paikasta. Näin mustalla pohjalla suuren silmän. Kaikki oli utuista. Olin neljän seinän sisässä, siinä samassa huoneessa. Nousin ylös, aloin hakata seinää, huutaa ja itkeä. En päässyt pois. Tiedostin, että se oli unitila (tiedostan sen nykyään aina), mutten saanut siltikään silmiäni auki ja se aiheutti tutun pakokauhun. Sitten kuului tipahdus.
Heräsin unessa ollessani uudelleen siitä samasta paikasta. En nähnyt enää silmää. Nousin ylös ja kävelin samalle kohtaa seinämää. Aloin hakata. Huutaa niin lujaa kuin lähti eikä itkulta säästytty tälläkään kertaa. Toinen tipahdus.
Nousin ylös kolmannen kerran. Luulin heränneeni. Aloin juosta kauhun vallassa ovelle. Siitä keittiöön. Olin paniikissa ja etsin ympärilleni ihmisiä.
Kaikki saman katon alla olijat olivat kuin patsaita. Ravistelin heitä, huusin ääneen, että "Halatkaa joku minua, nyt!" Kukaan ei tehnyt liikettäkään.
Pikkusisko istui koneella vierellänsä hänen poikaystävä. Rojahdin siskon eteen, painoin pään hänen polviensa varaan ja itkin. Itkin ja huusin vähän lisää. Katselin ympärilleni. Kaikki tuijottivat. Eivät tehneet elettä eivätkä ilmettä. Tuijottivat vain kuin en olisi olemassakaan. Korkeintaan jotain pelkkää kylmää ilmaa, jota kirotaan. Vuodenajat vaan vaihtuu.
Sitten minä heräsin oikeasti. Pimeästä huoneesta.
Nousin samalla tavalla ylös. Kuuntelin hetken ääniä ja kävelin olohuoneeseen. Turhauduin tasolla kymmenen ja rauhotuin vasta tuntien kuluttua.
Mitä tämä oikein on ja miksi se tulee migreenin yhteydessä?
Miksi minä olevinaan herään joka kerta, toistan tekemäni asiat unessa?
Huudan ja lyön seinää ihan joka kerta, yrittäen saada silmäni auki.
Se on yksi pelottavimmista tunteista koskaan.
Tajusin taas ja jälleen kerran, että ehkä pitäisi alkaa meditoida enemmän. Siitä, jos jostakin tulee hyvä olo ja saa itsensä tasapainoon.
Ja minä tarvitsen sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti