Mäen, käytävän pätkät ja kapea tie veivät poniaitaukselle, josta otin kiinni sellaisen nelijalkaisen, jonka tunsin jo jostakin nähdystä unesta ja "oikeasta elämästä." Nousin sen selkään, otin ohjat reilusti lyhyemmälle ja painoin pohkeet sen kylkiä vasten. Poni kulki mukana hetken, kadoten sitten huomaamattani.
Seuraavaksi vastaan tuli vanha mies, joka puhui minulle jotakin. Muistan sen, että olin nähnyt hänet joskus aijemmin. Autoin häntä jollakin tapaa ja hän muuttui arvaamattomasta hyvinkin ystävällisen oloiseksi ja kiitti minua. Oma mielialani seilasi positiivisenpaan.
Käytävän loppuvaiheilla, vähän matkan päässä siitä, missä tuntematon mies istui. Siellä oli maski, jota en olisi kauempaa seurattuna tahtonut lähestyä. Minun ei kuitenkaan tarvinnut kerätä minkäänlaista rohkeutta. Astelin käytävää huomaten, että se loppuu siihen. Maski yritti vetää jollakin tapaa puoleensa ja pelotella, mutten antanut sen vallata itseäni.
"Oletko valmis jättämään taaksesi kaiken suremisen?" Se kysyi äänensävyttä.
Vastasin kaikkien muistelmien mukaan myöntävästi ja hän päästi minut lähtemään.
Putosin lapsuuden kotiin, ruokapöydän ääreen seuraamaan sitä, kun-
Tiivistettynä jokainen oli vain sekaisin, kukin tavalla, joka miellytti.
Kaikessa kaoottisuudessaan niin avartavaa ja hämmentävää.
Mitä te mietteet haluatte minusta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti