Näin unta siitä, että olin sairaalassa. Katsahdin ulos ikkunasta ja pihatie oli täyttynyt elävistä kuolleista. En panikoinut, pikemminkin olin varma, että päästäisiin pois. Keräsin tavarani kasaan pieneen laukkuun ja lähdettiin kaveriporukalla hiljaa liikenteeseen. Kierrettiin huoneesta toiseen. Ne otukset valuivat joukkoina käytäville ja osa kyhjötti omissa oloissansa paikoillaan nurkissa.
Saavuttiin lopulta johonkin huoneeseen, jonka paareilla istui vanha mies. Vedin liukuoven kiinni ja totesin, että minulla oli liikaa tavaraa. Katsahdin vanhaa miestä, joka tarkasteli meitä.
"Ota sinä tämä kamerani, tämä on vain unta kuitenkin", sanoin sille ja mies alkoi selata läpi kameran toimintoja.
Me jatkoimme matkaa. Pian sairaalasta muovautui jokin arkkitehtuuriltaan levinnyt tilkkutäkki. Pala omakotitaloa, pala metsää, palanen siltoja ilmassa ja kalliota ostoskeskuksineen. Eri reiteiltä pääsi videopelien tavalla toiseen maailmaan. Kuolleet eivät silti jättäneet rauhaan, muttei niiden pakeneminen haitannut.
Lopulta keksin tavan, millä tuhota niiden tuhoutunut aivotoiminta. Niiden päälle piti kaataa hunajaa. Hunajaa?
Olen jotenkin tosi väsynyt koko ajan. Painun nukkumaan kymmenen jälkeen, mikä ei sovi persoonaani jolla oli tapana valvoa aina vähintään kahteentoista tai aamuyön numeroihin. Herään kyllä todella aikaisin, mutta aamut ei tunnu samalta kuin lohduttavat ja omalla tavallansa kierot yöt.
Päätin äsken, että voisin yrittää liikkua tänään sen verran, että poikkeaisin kirjastossa. En ole käynyt siellä aikoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti