Sitä kuvittelee itsensä sudeksi, koiraksi tai päättävän näköiseksi kissaksi lattian rajaan - huojuvan psyykkeen tukipilareiksi putkahtavia mielikuvia ja voimasanoja. Väliajoin psyyke onnistuu istuttamaan ihmiskehoon neljä jalkaa kera kavioiden, jotka iskeytyvät mahtavasti lattiaan jokaisella oikeaksi todetulla ajatuksella, luoden raameja taivaltajan tavoittelemaan olemukseen itsestään, kulkijan kaikkea sitä tapahtuma-rataa välttämättä tiedostamatta. "Käteen on jäävä se, mikä on tärkeää."
Toisinaan sitä taas jää tutkimaan ihmis-raajojaan yhtäkkiä täriseviä ja varovaiseen sävyyn vaihtuvaa ääntään. Välillä vajaavaiseksi jäävästä olosta huolimatta tarttuu mielummin mielikuviinsa epäkunnossa luotuihin ja versoo itsensä jäljelle jäävistä väleistä, vaikka tietää tiedostavansa vielä kovin vähän ja huoliensa olevan pientä.
Tätä hetkeä tiedostava, kävelemään koneistettu kaikkeus tietää pystyvänsä parempaan, joka hengenvedollaan.
(Ihminen mahtuu "suurine" ajatuksineen hyvinkin pieneen tilaan.)
Ajatus on taivuteltavissa puhalluksen voimalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti