Eilinen päivä oli kerrassaan hypnotisoiva. En ymmärrä. Mieleni on mittari, joka heittelehtii puolelta toiselle, mitä enemmän sille syöttää. Vaikka ei tuulisi ja vaikka minulla olisi oikeasti tahtoa. Tuntuu, etten voi tehdä mitään vaikka olen saanut aikaiseksi todella paljon.
Kaikki on asenteesta kiinni, mutta mitä tapahtuu sitten kun sydän ei pysy enää mukana?
Mietin eilen, että kaikki on yksinkertaista ja helppoa. Miksei niin voi olla tänään? Mitä nyt taas tapahtui?
Näin hämmentäviä unia, istun tässä ja yritän hengittää. Kaikki on vallan mainiosti siltä osin.
Minun pitäisi kai vain oppia työntämään syrjään asioita, muistoja ja toteamuksia suoraan edestäni. Jään tarkastelemaan niitä liian pitkäksi aikaa ja löydän aina vain lisää pahaa, jota ei oikeasti ole olemasssakaan tässä epätodellisuudessa.
En uskokaan, että kukaan meistä voi olla virheellinen yksilö. En minäkään, enhän? Vaikka kuinka keho sanois muuta ja mieli tappelisi vastaan.
Taas yksi aamu.
Yritän kääntää sen ylösalaisin ja ravistaa, josko pohjalle ois jäänyt jotakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti