Loppu on lähellä, se on viimeinen rasti

On tapahtunut niin paljon, että jokainen valtameri, jota tämä maa kantaa on ottanut välipysäkikseen tämän ihmisen. Olen niin loppu, että hymyillyttää ja naurattaakin. Ihan iloinenkin tapaus välillä. Onhan se jees?

Odotan ja tunnen sivuuttavani tämän viikon perjantain (silloin olisi taas aika). En ymmärrä tai pysty vastaamaan siihen, että onko minusta tosiaan mihinkään, mutta kai minä jollakin pienen pienellä juuren alulla yritän. Selaan ruhoja ja valitsen jotakin, mistä jatkaa.
Luotivyö ympärillä painaa ja minä heikko tiputan ammuksia sinne tänne, mutta antakaa anteeksi ne vahingot. Niin minäkin yritän tehdä. Se on niin paljon helpompaa.. olematta yksin.

Lisää mediointia.
Kitaran silittelyä sitten kotosalla.
Piirtämistä ja kirjaimia paperilla.
Hyvä tulee.

Eikä ole pakko tulla, mutta tahtoisin kääntää kurssin siihen suuntaan.
Tahdon, tahdon ja tahdon.
Silti kaikki jäi niin epäselväksi vielä itsellenikin.