Pääkipuhelvetti ja tekisi mieli puhua. Aukoa päätänsä hajoamispisteeseen ja vähän enemmän.
Eläminen tuntuu siltä, että hetki hetkeltä katoaisi hieman enemmän. Muuttuu eri rakenteeksi, sulaa ihmisten käsille ja tekee kaikkea muuta kuin mitä palavasti haluaisi. Ei minun kuulu olla hetkessä valmis. Ei kenenkään.
En edes tahdo. Olla varmaan koskaan niin valmis, että jättäisin kaiken tämän kipuadrenaliinin ja pelon taakseni
Olen hymyilevä kissa raiteilla odottamassa seuraavaa junaa. Tällä hetkellä sellaista, joka vie minut pois migreenisaarilta. Vietän tämän yön hyvin todennäköisesti sen paikan auringossa.
Se ei haittaa. Hetkellinen vierailu tekee hyvää, vaikka tämä ei oikein käy yhteistyöstä. Tää kissa kun istuu ruudun takana ja hakkaa näppäimistöä luottaen sumatriptanin voimaan.
En halua edes pois tästä olosta. Se tulee hyökyaaltona, pyyhkäisee yli ja yrittää viedä mukanaan. Olen niin helppoa saalista, etten usko itsekään. Olisi niin yksinkertaista vain mennä tämän mukana. Olen sitä mieltä, ettei minun tarvitse taistella vastaan. Sellaisen yrittäminen on turhaa.
Haluaisin vain hyväksyä tämän kaiken. Antaa itselleni luvan muuhun elämään ja toisten saaristojen läpikäymiseen.
Ja sitä se välillä onkin.
Sana "välillä" ei tahdo vain millään riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti