Näin kaksi unta, joista ehkä selitinkin jo jotain, tai sitten sekin oli vain jokin vääristymä.
Kummassakin minä petin erään tärkeän ihmisen luottamuksen. Jälkeen sen menetin jokaisen ympäriltäni. Jäi vain minä ja tarpeeni vaihtaa kanavaa vähän syvemmin.
Kun vain jaksaisin tai aina viitsisin niin minä kirjoittaisin jokaisen unen talteen johonkin. Täällä on murto-osa murto-osasta tai vähemmän.
Mutta kun murto-osa murto-osasta on murto-osa katoavaisuudesta.
Enkä minä jaksa taas tätä vyöryä, mikä sataa niskaan.
"Olen päätäni pyörittelevä pöllö vailla ikuista yösijaa."
Se lause on olotilani sanatarkkaan tällä hetkellä.
On vaihtoehtoja, mutta ehkä minä sitten mielummin vain käyn läpi sulkiani, sillä välin kun lohikäärme kaapii taas sydämen juurta.
Tuo huonoin ääriviivoin piirretty pöllö ajattelee, että sen tekemisillä ei ole juurikaan väliä, sillä se kuolee jossakin vaiheessa.
Vaikkei se tiedä itse kuolemasta mitään sen enempää kuin, että jotakin tapahtuu.
Miettii, pohtii, toistaa ja uuvuttaa itsensä.
Turhamaista tänään.
Olen tyytyväinen tähän hetkeen, mutta "vanhat tavat" vetää puoleensa 1-0.
Odotan tilaamani kitaran saapuvan ensi viikolla.
Ehkä lokeroin sen kaikukoppaan kaiken sen,
mitä saan ja en saa mahtumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti