Minä nään salamoita pitkin olohuonetta, veden pintajännityksen värähtelevän juomalasissani ja kuulen loputtoman sykkeen kehoni perukoilta. Kysyin viime perjantaina itseltäni, että olenko elossa. Epäröiden vastasin, että kyllä. Nyt pitäisi yrittää uskotella taas itselleen sen olevan melko totta.
Papereita, papereita ja papereita allekirjoituksineen. Minä en päästä irti. Miksi? Jossakin vaiheessa se kaikki vielä uppoaa päähän takaraivoa myöten, täyttäen koko mieleni sellaisella latauksella tyytyväisyyttä ja kylläisyyttä, että en huolehdi enää tällä tapaa. Uskon niin.
Hoen itselleni kerta toisensa jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti