Huominen ja kello kymmenen on ratkaiseva hetki. Ei ollut mitään stressaamista havaittavissa, kunnes sain tietää kuka minulla on oikein vastassa. Pitää istua siellä heti aamusta niin mielinkielin, että hmm. Ei olisi oikein varaa epäonnistua, kun tähän asti on taas tultu. Lisäksi se fakta, etten ole hyvä puhumaan muutenkaan näissä tilanteissa ei helpota yhtään.
Olen niin helvetin positiivisella päällä tänä yönä. Revin kynsinauhoja, tarkastelen käsieni tärinää ja vilkuilen ympärilleni. Lasken tunteja kello kymmeneen. Jospa viisarit vain huijaavat tänä yönä ja oikeasti minulla on aikaa selvittää pää ja yrittää nukkua ihan rauhassa.
Käyn hetkeksi makaamaan selälleni lattialle, tuijotan kattoa ja kuuntelen musiikkia. Kohta nousen ylös, vaihdan biisin ja käyn samaan asentoon takaisin. Sitten nousen istumaan ja oikaisen selkääni. Hetki kuluu ja kohta tuijotan taas kattovalaisinta lattian pohjalta. En ole edes yrittänyt nukkua. Toivon jonkinlaista ihmettä, jonka saattelemana nukahdan tähän ja herään lattialta aamulla kello kahdeksan, valittaen että joka paikkaan koskee, mutta sain kuitenkin nukutuksi.
Kello kymmenen.
Kello kymmenen.
Kello helvetin kymmenen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti