Seuraava aste

Helmikorut ranteissa peilaa huoneen valoja. Keittiöstä kantautuu kovaan ääneen humaltuneiden puhetta ja käännän stereoita vähän lujemmalle.

Kirosanoja toistensa perään, vajaita perusteluita ja vuorotellen väitteitä. Kuuntelen mielenkiinnolla koristeena päällä alkava turhautuneisuus, jonka en anna kasvaa tänä yönä suureksi. 

Pakkasin tänään tavaroita, vaikken ole varma muutosta tai sen ympärille rakentuvista suunnitelmista. Siitä olen varma, että jotain tapahtuu ja minä lähden, vieden kaiken tämän materiaalin mukanani tästä nykyisestä huoneestani, paikasta, joka on ollut mulle turva ja samaan aikaan häkki kaiken aikaa. Ajatuksena tämä kaikki on melko outoa, mutta silti niin virkistävää, vaikkei se ole vielä nyt kuin ajatus. Toteutus on hyvin epävarmaa, mutta toteutuvaa, jos uskon tarpeeksi kovasti. 

Tänään oli hetken ylivirta, joka suistui raiteiltaan ja kadotti suuntansa. 

Elän varmaan jotain tätä todellisuutta karttavaa valveunta, jonka tie on vielä niin sumun peitossa ettei vielä ole mahdollista kuin haroa pikkuhiljaa eteensä. Toiselta nimeltään näitä teitä voisi kutsua mielialavaihteluiksi, mutta hyppääminen unesta toiseen on mielyttävämpi termi. 

Heräsin aamulla jo kahdeksalta, mutta vielä ei nukuta ainakaan kuolettavan paljon. Varsin harvinaista, ottaen huomioon, että unirytmi on helvetin sekaisin, jos jotain. 

Ja vaikka se on ollut sekaisin jo jonkin aikaa olen kuitenkin nähnyt koko ajan vain rikkaampia ja mieleen painuvampia unia, mikä on ihan mielenkiintoista.