Olin eilen ehkä väsyneimpien ihmisten top sadassaviidessäkymmenessä. Nukuin erittäin riittoisat vajaat viisi tuntia sähläten lopun päivää ja yrittäen vain keksiä jotakin, että on tekemistä. En anna nyt ajatuksille niin paljon sijaa. Samalla laajennan.
Koin tiistaina jotakin sellaista, jota en olisi välttämättä koskaan uskonut kokevani. Näin lämmintä ja punaista, lämpimän punaista ja liikahdin pehmeästi pudoten oikealle. Se oli yksi kauneimmista asioista, joita olen koskaan kokenut.
Ja olen niin iloinen, että koin sen juuri sinun kanssasi.
Olen taas jollakin tapaa, jotenkin pinnalla ja hengissä.
Kiitos, sinun. On taas helpompi hengittää hetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti